en ein sit ég eftir um andvökunótt og harma það að sumarið er horfið svona fljótt

Kello lähestyy aamukuutta, uni ei tullutkaan joten tein itelleni kylmää kaakaota ja tulin koneelle heilumaan. Tää on varmaan hyvä hetki suoltaa kakkendaalia, mitä ei välttämättä päiväsaikaan tulis pohdittua niinkään paljoa. Kuvat sivustolta weheartit.com.

Tämmösinä hetkinä tulee mietittyä että missäköhän mä olen esim. puolen vuoden päästä. Lyhyessä ajassa voi tapahtua vaikka mitä; puoli vuotta sitten olin eksyksissä, tappelin esseiden kanssa ja tein vääriä ratkaisuja, itkin terapiassa ja koitin hukuttaa murheitani kaljaan, mut ne pirulaiset kellus. Viime vuonna luulin eläväni unelmaani. Asuin silloin italialaisen eksäni kanssa kivassa kaksiossa ja ajattelin kaiken olevan hyvin, mutta nyt kun jälkeenpäin mietin niin oikeastaan kaikki asiat on nyt paremmin: asun edelleen virallisesti Islannissa mutta olen vaihdossa maassa jota olen aina rakastanut eniten, täällä saan vihdoin opiskella sitä mitä oikeasti olen aina halunnut, mut hyväksytään esimerkiks mun kuorossa just semmosena ku olen (Islannissakin aloin vasta keväällä, 3,5 vuoden kuorourani jälkeen saada kavereita kuorosta) ja kirjotan gradua mielenkiintoisesta aiheesta. Kaiken kukkuraksi olen rakastunut parhaaseen ystävääni, joka jo vuosia sitten sai perhosia mun vatsaan ja punan nousemaan poskille.

Vaikka mulla onkin tällä hetkellä kaikki todella hyvin, en voi olla pohtimatta tulevaisuutta. Vuosi sitten kun eksäni totesi ettei kykene enää elämään masentuneen ihmisen kanssa, mun elämältä meni pohja, vaikka se oli jo pitkin syksyä murentunutkin. Mulla ei varsinaisesti ollu kesän alussa mitään suunnitelmia mun vaihtoajan jälkeiselle ajalle, mutta kesällä ne pienetkin suunnitelmanpoikaset meni täysin uusiksi, kiitos Samuelin. Nyt en tiedä minkälaisia päätöksiä mun pitäis tehdä. Joudun palaamaan täältä (toivottavasti Suomen kautta) Islantiin kirjottamaan gradun loppuun, vaikka mun supervisor sanoikin että hänelle on yks hailee missä mä sen kirjotan ni mun on kyllä pakko mennä sinne ja imeä ympäristöstä kaikki mitä kuulen ja nään, koska kirjotan graduani islanniks ja oon jo alkanu unohtelemaan miten jotkut jutut sanotaan. Valmistun juhannuksena ja sen jälkeen ei sitten olekaan mitään tietoa mistään muutaku siitä, että haluaisin sanoa toiselle hyvät yöt ja huomenet sylissä netin sijaan.

Mulla on tässä pyöriny pari vaihtoehtoa mielessä. Haluaisin jatkaa tohtoriohjelmaan, mutten tiedä missä ja mihin. Käännöstiede on mielenkiintoista, mutta kielitiede on aina ollu enemmän se mun juttuni. Jos saisin tehdä työkseni ihan mitä vaan maailmassa, rekonstruoisin kantakieliä. Islantiin voisin hakea, en ole vielä perehtyny mimmoset systeemit Suomessa ois. En vaan ikinä kuvitellu palaavani vielä Suomeen. Kaikki on tyrmänny mun ajatukset täällä opiskelusta, ainakaan koko tohtoriohjelman suorittaminen ei kuulemma oo hyvä ajatus, koska opetuksen taso ei kuulemma oo parhaasta päästä. Mut ois kuitenkin kiva suorittaa edes pieni osa siitä täällä, koska italian kieli on ja tulee aina olemaan iso osa mun elämää. Toinen vaihtoehto ois töiden ettiminen, mut en oo vielä täysin kunnossa voidakseni ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan (uusille lukijoille tiedoksi, mulla todettiin alkuvuodesta rajatilapersoonallisuushäiriö mistä johtuen otan itteeni ihan kaiken ja käännän kaikki positiivisetkin asiat automaattisesti negatiiviseks, ja poden syyllisyyttä myös asioista jotka ei koske mua millään tavalla). Jossain leipomossa esimerkiks ois ihan kiva myydä kakkua ja pullaa, mut auta armias jos joutuisin takas iltapäiväkerhoon ohjaajaks.

Onneks mulla on kuitenkin vielä aikaa tehdä päätöksiä, suurin ongelma lienee mun omaisuus Islannissa; mulla on jo pelkästään tärkeitä kirjoja useamman kymmenen kilon edestä. Viidessä vuodessa on ehtiny haalia aika kivat määrät shittiä, vaikka tammikuun muutossa heitinkin monta jätesäkillistä tavaraa pois tai keräykseen. Tiedän myös, että voin puhua tästä kaikesta rakkaani kanssa. Ja niinku aiemmin totesin, puolessa vuodessa voi tapahtua vaikka mitä. Mulle on jo pelkästään täällä Italiassa tapahtunu monia asioita; torstaina meen melko varmaan kahden proffan kanssa Pohjois-Sardiniaan ja siellä tapaan muita proffia, ja täällä mut aiotaan esitellä proffille ja tärkeille henkilöille vaan siks että puhun islantia ja muita kieliä ja haluan opiskella sardia, ja jos se kevään islanninkurssi onnistuu niin sitten CV:ssä vois koreilla että oon opettanu yliopistossa. Kuulin että mulla ois kielitaidon takia hyvät tsäänssit kielitieteen saralla (oon lukenu yhtätoista vierasta kieltä, kaikkia vähintään vuoden ajan lukiossa tai yliopistossa), voi kun keksisin keinon millä saisin yhdistettyä Islannin ja Italian ja oltua silti siellä, missä mun sydämeni on. Asioilla on onneks tapana järjestyä. 

56 yötä.