Ceeeee solo fiamma!

= sardien tapa sanoa "vähäks siistii" :)

Tässä on ollu taas hiukan hiljaiseloa, ku oon lukenu tentteihin, turreillu ja sairastellu. Kävin tekemässä sosiolingvistiikan esseekokeen, pelotti ihan sikana kirjotella esseitä italiaks jostain diglossiasta ja kielen sosiaalisista vaihteluista. Siitä pamahti 27/30! :D Olin niin onnellinen! Tänään kävin tenttimässä suullisesti osan germaanisen filologian tenttialueesta, proffa sano että se on mulle hirveän iso työ tentata koko alue kerralla, joten tehdään se osissa. Tänään käänsin osan yhdestä Edda-runosta, Baldrs draumar, muinaisislannista italiaks, ja selitin jotain itägermaanisista kansoista. Nyt voisin läväyttää tähän kuvayrtsin.

Mun lisäks porukkaa Lontoosta, Puolasta, Liettuasta ja Madridista.
Kuva Krzysiekiltä, punapaitaselta pojalta :) Dziękuję!   

meitsi ja Lontoo

mensa

meitsi, Galway, Lontoo

mulla on kädessä askillinen Tópaseja, suoraan islannista :)

Lauantaina oli tarkotus mennä porukalla Oristanoon, mutta kato kävi ja lopulta menin espanjalaisen pojan ja puolalaisen tytön kanssa semmoseen kaupunkiin ku Iglesias. Ei oltu varauduttu mitenkään, joten tallusteltiin ummikkoina ympäriinsä. Tykkäsin. :)

Tuolla Iglesiasissa mulla oli aika kipeä olo, ja tättärää, sieltä se flunssa sitten iski. Mulla on noin kerran kahdessa vuodessa kuumetta, nyt mulla ei ollu mittaria, mut oli tosi kuumeinen olo ja silmiä poltti. Kattelin Fringen ekan tuotantokauden, ja nyt ku kävin siellä tentissä ni voisin palkita itteni parilla jaksolla, kun mulla on kovolla vielä kakkos- ja kolmoskausi.

Ulkona ukkostaa, taivas on ihan harmaa, mutta salamat on TOSI kirkkaat ja isot. Jyrinä on niin kovaa että ikkunat helisee. Varmaankin eka kerta ikinä ku koen helmikuussa ukkosta :)

lopun alku

Ostin tänään lentoliput. Viiden viikon päästä lennän täältä Rooman ja Riikan kautta Turkuun, ja Hesasta kaks viikkoa myöhemmin Reykjavíkiin.

Tää on vähän kakspiippunen juttu. Joku kysy multa joskus että jos mulla on koti-ikävä, ni minne se kohdistuu. En muista osasinko vastata sillon, enkä osais vastata vieläkään. Oon jakanu ikävääni lähinnä neljän maan kesken; Suomen, Islannin, Jenkkien ja Italian. Saanen selittää hiukan miks.

Suomi. Noh, tää on suht ymmärrettävää, kun kert olen paljasjalkainen turkulainen, heiskalla syntynyt. Vaikka oonkin asunut myös Joutsenossa, Harjavallassa ja Raumalla, ja suku on aikalailla Porissa, ni silti fanitan Turkua ihan kybällä. Enkä mä nyt mun mielestä niin hassusti puhu, enhän? Plus nyt kun mun sydän on Turussa ni nään koko maan ihan uusin silmin.

Islanti. Mun toinen kotimaani viimisen reilun viiden vuoden ajan. En tykkää Reykjavíkista, kun asuin ekat 8 kuukautta Eyrarbakissa, pienessä kalastajakylässä, en uskonu ku muut sano pääkaupunkiseudun porukan olevan kylmää ja sulkeutunutta. Noh, totta turisivat. Sielu lepää heti kun pääsee Reykjavíkista pois, ajokortittomana tuppaan olemaan kaupungin vankina ihan liian pitkiä aikoja kerralla. Mulla on edelleen viha-rakkaus-suhde Islannin kanssa, en tiiä miten siihen liittyy tuo masennus. Vuosi sitten keväällä, kun aloin voida henkisesti paremmin, huomasin asuvani ihanassa maassa.

Virginia. Olin Harrisonburgissa neljä kesää töissä, semmosia kolmen kuukauden rupeamia olivat. En oo ikinä kokenu että Jenkkilä ois "mun maani", koska vaikka siellä työskentelinkin, matkustelin ja maistelin tavallista jenkkiarkea, niin ei mulla oo siihen samanlaista sidettä ku esimerkiks Italiaan, missä oon ollu vähemmän aikaa. Ikävöin kyllä Virginiaa ja jenkkikavereita todella paljon, mut nyt mulla on siellä vähän niinku extended family. En usko että haluaisin ikinä asua siellä tosin.

Italia. Reilut 10 vuotta sitten, kun sain Italia-fiksaation, en puhunut kieltä lainkaan, ymmärsin pikkuriikkisen kirjotettua italiaa latinan pohjalta. Käväisin täällä pari kertaa ennen ku tutustuin puglialaiseen eksääni Nicolaan, ja matkusteltiin yhdessä täällä ja vietettiin joulu 2009 Barin lähettyvillä. En ollu ikinä kahta viikkoa pidempään kerralla, ja puhuttiin Islannissa kotikielenä esperantoa italian sijaan, mutta silti koin, että mulla oli vahva side Italiaan, varsinkin kun jokapäiväisessä elämässä oli kolmen vuoden ajan italialaista kulttuuria. Vaikka Puglialla (saappaan korko) on tuon avoliiton takia erityinen paikka mun sydämessäni, oon todella onnellinen että päätin tulla tänne Sardiniaan vaihtoon. 

Islannissa kun seurailin vaihtareiden elämää suhtauduin jotenkin negatiivisesti siihen ajatukseen, että ne kokis Islannin omaks maakseen. Tiedän että se on erittäin surullinen näkökulma, mutta toisaalta vaihtariporukassa oli sen verran pahoja besserwissereitä että ne saatto vaikuttaa mun mielipiteisiin. Aattelin, ettei ne osaa kieltä, tunne maan historiaa tai kulttuuria, ja on siellä vaan bilettämässä. No, nyt kun oon ollu täällä kohta viis kuukautta, Sardinia on osa mua. En tiiä tunnenko sen niin vahvasti just ku osaan kielen, opiskelen sardia ja tunnen historian ja kulttuurin, tosin ku esim. nää meidän sata espanjalaista jotka hengaa aina keskenään eikä tutustu paikalliseen kulttuuriin ollenkaan.

Puuh, en osaa selittää itteäni. Kävin mensassa (unicafè?) lontoolaisen Hannahin kanssa ja ku tulin takas ni hississä oli joku vanhempi rouva, joka kysy että lei è sarda? eli että oonko sardinialainen. Musta näkee kilsan päähän että näin ei todellakaan ole, mutta silti mua lämmittää aina kun ihmiset kysyy noin. Ens kerralla pitää vastata että acabbonu, comentecasiat a pagu a pagu apo imparadu sa limba sarda.

itsestäänselvyydet

Kulunut vuosi on ollu kaikkea muuta ku helppo, mutta yks asia minkä oon nyt oppinu on se, etten ota enää tiettyjä jokapäiväisiä juttuja itsestäänselvyyksinä. Tota pohdiskelin äsken sähkökatkoksen jälkeen keittäessäni teevettä ja jännittäessä, että riittääkö kaasu.

Niinku mun vanhemmat lukijat saattaa muistaa, ni mun räyskäni Islannissa on aika pieni; kun mun ja italialaisen eksäni Nicolan kanssa erkani tiet vuosi sitten, ni jouduin ottamaan aika lailla ensimmäisen löytämäni majoitusvaihtoehdon vastaan. Ensimmäinen mitä löysin oli pieni ullakkohuone yliopiston vierestä, halpa vuokra, ei keittiötä eikä pesukonetta. Otin sen silti.

Täytyy myöntää, että ilman keittiötä on vaikea elää. Välillä sain pidettyä ruokia ulkona muovipussissa ikkunan ulkopuolella, mut sit oli aina välillä yllätysmomentteja että oliko ne umpijäässä tai sitten auringossa ja tuulensuojassa. Ostin kirppikseltä kuudella eurolla mikron, mutta se oli joltain toiselta maailmansodalta ja lopulta väsyin sulakkeiden poksahteluun. Nyt mulla on siellä pieni reipas vedenkeitin. Aattelin että nyt kun kahden kuukauden päästä meen takas Islantiin ni ostaisin jonku pienen jääkaapin ja keittolevyn, jos saan vuokranantajalta luvan. Ongelma on vissiinkin vaan se, ettei mulla oo palovarotinta. Se ois aika helposti korjattavissa. Säästyis rahaa ku ei tarttis aina koululla ostaa ruokaa, ja mielenterveys.

No, täällä Italiassa sitten oon ollu ihan innoissani ku mulla on tossa keittiö ja pesukone, ja saan pyykit kuivumaan ulos terassille :) Islannissa nyrkkipyykin jälkeen oli kiva ripustella märkiä vaatteita ympäri huonetta. Täällä oon painiskellu täysin erilaisten ongelmien kanssa.

Ensinnäkin, oon aiemminkin ollu Italiassa niin että mulla on ollu kylmä, muistan olleeni jääkalikkana mm. Ternissä pääsiäisen jälkeen vuonna 2008. Ei tää talvi täällä Sardiniassa oo ollu mun mielestä kovinkaan kylmä, ollaan aika hyvin pysytty 10 plussa-asteen paremmalla puolella, mut herranjestas kun täällä sisällä on kylmä! Hengitys vaan huuruaa, enkä edes vitsaile. Pikkuveljillä oli hauskaa jouluna sen kustannuksella. Tossa seinällä koreilee ilmastointilaite jonka piti tulla kytketyks marraskuun alussa. Kämppis on aika hyvin vuorautunu flanellipyjamiin ja kaulahuiveihin, ja nyt huomasin että se oli Nuorosta palattuaan tuonu mukanaan lämpöpuhaltimen. Tossa eteisessä oli irtonainen lämpöpatteri, raahasin sen nyt tänne huoneeseeni kun sitä ei kert kukaan muu ottanu.

Toinen ongelma on tohon kaasuun totuttelu. Tottusin kylmiin suihkuihin jo Jenkeissä, kun aina ei ollu lämmintä vettä tarjolla, mutta kyllä siinä meinaa kyynel jos toinenkin tirahtaa, kun seisot suihkussa ja odottelet viitisen minuuttia shampoot silmissä, että lämmintä vettä tulis taas. Isoin ongelma tässä on mun mielestä se, että sitten kun kaasu loppuu, niin kuka meistä soittaa kaasupullofirmalle ja kellä on siinä vaiheessa käteistä, plus jos mä joudun sen maksamaan ni miten saan karhuttua tolta toiselta kämppikseltä rahat ku se ei oo ikinä kotona. Tähän mennessä ei oo ollu ongelmia, mut mä nyt ikuisena pessimistinä varaudun aina pahimpaan. Plus en tiiä miten noi haluais jakaa sen summan nyt ku ne oli joulun pois, mut mulla oli vieraita - vaikka käytettiinkin tosi säästeliäästi. 

Kaikesta huolimatta oon tosi onnellinen tästä Cagliarin huoneesta, ja vaikka se saattaakin kuulostaa oudolta, ni mun Reykjavíkin-räyskäni on mun lempipaikka koko kaupungissa. Se on vaan niin jotenkin mä, täynnä mun shittiä ja omaa rauhaa. 

a dopo

Samuel oli täällä viikon, oli ihanaa olla yhdessä ku ei ollu kiire minnekään. <3 

rakennettiin fortti!

Bastione Saint Remy

Jos suunnitelmat toteutuu ni lentäisin karkauspäivänä kahdeks viikoks Suomeen ja jatkaisin sieltä sit Islantiin... katotaan nyt miten hommat tästä alkaa kulkemaan.

Lakia opiskeleva kämppiskin on palannut takaisin tänne asuntoon, nyt se raivoaa täysillä puhelimessa ja paiskoo tavaroita ja hyppii niin, että kohta se on varmaan tuolla alakerrassa. Vois kohta hipsiä keittiöön kattomaan että onko siellä kaikki mun tavarat ehjänä.

Loma Roomassa (ja Cagliarissa)

Hyvää uutta vuotta! Tässä on ollu hiljaiseloa kun äiti ja kaks mun nuorinta veljeä, Runo ja Leimu, tuli Italiaan. Oltiin neljä yötä Roomassa, sit jouluaattona lennettiin tänne Cagliariin ja tänään nuo läksivät kohti kotia. Tässä vähän kuvia huippukaksviikkosesta!

Sikstiiniläiskappelissa ei sais ottaa kuvia, miten mulla
lipsahtikaan toi kamera noin

 

ah, Tzn <3

ah, kalenteri missä on kuvia katolisista hottispapeista, oon kuolannu
tämmöstä jo vuosia ja viimein sain semmosen

la mia città <3

"voita matka Suomeen!" ei kiitos

Parin tunnin päästä meen Samuelia lentokentälle vastaan, mahassa on tsiljoona perhosta. :)