lopun alku

Ostin tänään lentoliput. Viiden viikon päästä lennän täältä Rooman ja Riikan kautta Turkuun, ja Hesasta kaks viikkoa myöhemmin Reykjavíkiin.

Tää on vähän kakspiippunen juttu. Joku kysy multa joskus että jos mulla on koti-ikävä, ni minne se kohdistuu. En muista osasinko vastata sillon, enkä osais vastata vieläkään. Oon jakanu ikävääni lähinnä neljän maan kesken; Suomen, Islannin, Jenkkien ja Italian. Saanen selittää hiukan miks.

Suomi. Noh, tää on suht ymmärrettävää, kun kert olen paljasjalkainen turkulainen, heiskalla syntynyt. Vaikka oonkin asunut myös Joutsenossa, Harjavallassa ja Raumalla, ja suku on aikalailla Porissa, ni silti fanitan Turkua ihan kybällä. Enkä mä nyt mun mielestä niin hassusti puhu, enhän? Plus nyt kun mun sydän on Turussa ni nään koko maan ihan uusin silmin.

Islanti. Mun toinen kotimaani viimisen reilun viiden vuoden ajan. En tykkää Reykjavíkista, kun asuin ekat 8 kuukautta Eyrarbakissa, pienessä kalastajakylässä, en uskonu ku muut sano pääkaupunkiseudun porukan olevan kylmää ja sulkeutunutta. Noh, totta turisivat. Sielu lepää heti kun pääsee Reykjavíkista pois, ajokortittomana tuppaan olemaan kaupungin vankina ihan liian pitkiä aikoja kerralla. Mulla on edelleen viha-rakkaus-suhde Islannin kanssa, en tiiä miten siihen liittyy tuo masennus. Vuosi sitten keväällä, kun aloin voida henkisesti paremmin, huomasin asuvani ihanassa maassa.

Virginia. Olin Harrisonburgissa neljä kesää töissä, semmosia kolmen kuukauden rupeamia olivat. En oo ikinä kokenu että Jenkkilä ois "mun maani", koska vaikka siellä työskentelinkin, matkustelin ja maistelin tavallista jenkkiarkea, niin ei mulla oo siihen samanlaista sidettä ku esimerkiks Italiaan, missä oon ollu vähemmän aikaa. Ikävöin kyllä Virginiaa ja jenkkikavereita todella paljon, mut nyt mulla on siellä vähän niinku extended family. En usko että haluaisin ikinä asua siellä tosin.

Italia. Reilut 10 vuotta sitten, kun sain Italia-fiksaation, en puhunut kieltä lainkaan, ymmärsin pikkuriikkisen kirjotettua italiaa latinan pohjalta. Käväisin täällä pari kertaa ennen ku tutustuin puglialaiseen eksääni Nicolaan, ja matkusteltiin yhdessä täällä ja vietettiin joulu 2009 Barin lähettyvillä. En ollu ikinä kahta viikkoa pidempään kerralla, ja puhuttiin Islannissa kotikielenä esperantoa italian sijaan, mutta silti koin, että mulla oli vahva side Italiaan, varsinkin kun jokapäiväisessä elämässä oli kolmen vuoden ajan italialaista kulttuuria. Vaikka Puglialla (saappaan korko) on tuon avoliiton takia erityinen paikka mun sydämessäni, oon todella onnellinen että päätin tulla tänne Sardiniaan vaihtoon. 

Islannissa kun seurailin vaihtareiden elämää suhtauduin jotenkin negatiivisesti siihen ajatukseen, että ne kokis Islannin omaks maakseen. Tiedän että se on erittäin surullinen näkökulma, mutta toisaalta vaihtariporukassa oli sen verran pahoja besserwissereitä että ne saatto vaikuttaa mun mielipiteisiin. Aattelin, ettei ne osaa kieltä, tunne maan historiaa tai kulttuuria, ja on siellä vaan bilettämässä. No, nyt kun oon ollu täällä kohta viis kuukautta, Sardinia on osa mua. En tiiä tunnenko sen niin vahvasti just ku osaan kielen, opiskelen sardia ja tunnen historian ja kulttuurin, tosin ku esim. nää meidän sata espanjalaista jotka hengaa aina keskenään eikä tutustu paikalliseen kulttuuriin ollenkaan.

Puuh, en osaa selittää itteäni. Kävin mensassa (unicafè?) lontoolaisen Hannahin kanssa ja ku tulin takas ni hississä oli joku vanhempi rouva, joka kysy että lei è sarda? eli että oonko sardinialainen. Musta näkee kilsan päähän että näin ei todellakaan ole, mutta silti mua lämmittää aina kun ihmiset kysyy noin. Ens kerralla pitää vastata että acabbonu, comentecasiat a pagu a pagu apo imparadu sa limba sarda.

Che nostalgia!

Turussa on parhaillaan menossa islanders-ilta, ja juttelin skypessä näiden mussukoiden kanssa. Mulla on ihan hirvittävä ikävä Samuelia, onneks mulla on kahden viikon sisällä saksalaisen filologian ja glottologian tentit ni menee aika niihin lukiessa... 

Mulle alkaa olla päivä päivältä selvempää mitä haluaisin tehdä sit ku valmistun kesällä. Oon lähetelly pari sähköpostia ja nyt oottelen vastauksia ennenku sanon suunnitelmistani mitään, sit jos ne meneeki mönkään ni voin olla hissuksiin ja miettiä jotain muuta vaihtoehtoa.

kolme pikselimössöistä djamittajaa

Tänään sain raahauduttua kauppaan, muuten oon dataillu peiton alla. Tämmösiä päiviä saa olla, saahan? Mun terapeutti Islannissa potkis mua takamukseen ja patistais ulos, mut en tiiä minne menisin yksin.

a dopo

Samuel oli täällä viikon, oli ihanaa olla yhdessä ku ei ollu kiire minnekään. <3 

rakennettiin fortti!

Bastione Saint Remy

Jos suunnitelmat toteutuu ni lentäisin karkauspäivänä kahdeks viikoks Suomeen ja jatkaisin sieltä sit Islantiin... katotaan nyt miten hommat tästä alkaa kulkemaan.

Lakia opiskeleva kämppiskin on palannut takaisin tänne asuntoon, nyt se raivoaa täysillä puhelimessa ja paiskoo tavaroita ja hyppii niin, että kohta se on varmaan tuolla alakerrassa. Vois kohta hipsiä keittiöön kattomaan että onko siellä kaikki mun tavarat ehjänä.

wtf, joulu

Viikon päästä on jouluaatto? Ei siis, kyllä mulla on ihan joulufiilis ku palmuissa on joulukoristeita, mut jotenki aika on vaan menny niiiiiiiin äkkiä... Äiti ja kaks nuorinta veljeäni tulee Roomaan yliylihuomenna, meen niitä vastaan sinne. Hengataan siellä pari päivää ja sit lennetään tänne Cagliariin jouluaattona. :)

Oon taas reissaillu professoressan, Lucan ja Elisan kanssa. Viime viikolla käytiin Gonissa, jossa oli arkeologinen puisto kera menhirien ja sit kiivettiin yhden nuraghen luo. 

Tunnen oloni jättiläiseks... Minä, professoressa ja Luca,
kuva professoressalta. Grazie :)

Melkein kaikki vaihtarit on lähteny koteihinsa jouluks, on jääny sekoilut vähän vähemmälle. Mulla on paljon kouluhommia ja käännöksiä rästissä, mut en oo saanu mitään aikaseks, oon vaan lusmuillu kotona. Viime viikolla tuli elämöityä vähän liikaakin; kahdeksan kaljan ja vissiin viiden shotin jälkeen lakkasin laskemasta, ja viiminen muistikuva on ku piirtelen baaritiskillä ja juon baarimikon ja puolalaisen vaihtarin kanssa shotteja, ja se tarjos mulle töitä, ja polski syö ihan liekeissä tikkaria.

Mua pyydettiin tiistaina puhumaan yhteen konferenssiin, aiheena oli Euroopan kielten päivä. Siellä oli pari proffaa ja psykologia puhumassa, ja sit meitsi kertoili mun kieltenopiskelusta. Ihmiset oli ihan liekeissä ja moni tuli kättelemään mua ja sanomaan että oon inspiraatio heille. Tuntuu ihan oudolta saada vihdoin krediittiä siitä mitä on elämässään tehny, Islannissa ja Suomessa ois vaan tullu paskaa niskaan mut täällä ihmiset arvostaa sitä, ja on liekeissä siitä että opiskelen sardin kieltä. Seuraavana päivänä ku menin hakemaan tenttiarvosanakirjasen vaihtaritoimistosta ni siellä oli pari tyyppiä sillai et "moi Siru, miten menee sardin kans", ja olin et ketä te ootte :D tai sit jos mut esitellään jollekin ni yleisimmät kommentit on et "ihanaa vihdoin tavata sut henkilökohtasesti" tai "ai sä oot se ku puhuu kahtakymmentä kieltä"... ois kiva kuulla mitä musta puhutaan täällä, kaikki varmaan luulee et oon joku ilmiömäinen supersankari joka puhuu esim. antiikin kreikkaa sujuvasti... not quite. 

Löysin eilen youtubesta rajatilapersoonallisuushäiriötä koskevan videon, joka olis suurilta osin voinu olla mun kirjottama. Tän tytön tilanne on hiukan erilainen ku mun, mulla ei esimerkiks oo koskaan ollu pelkoa hankkia omia lapsia, ja oon sabotoinu itteäni lähinnä ylensyönnillä... mutta jos tää hiukan antais osviittaa sille, mitä meidän päässä liikkuu. 

Mulla on ihan hassu olo ku oon niin rakastunu. Samuel tulee tänne uudenvuoden jälkeen, en millään jaksais odottaa. Oon tässä hiukan pohdiskellu mitä tekis sit ku valmistun, pari ideaa on päässä mut ehkä niistä sitten myöhemmin. 

en ein sit ég eftir um andvökunótt og harma það að sumarið er horfið svona fljótt

Kello lähestyy aamukuutta, uni ei tullutkaan joten tein itelleni kylmää kaakaota ja tulin koneelle heilumaan. Tää on varmaan hyvä hetki suoltaa kakkendaalia, mitä ei välttämättä päiväsaikaan tulis pohdittua niinkään paljoa. Kuvat sivustolta weheartit.com.

Tämmösinä hetkinä tulee mietittyä että missäköhän mä olen esim. puolen vuoden päästä. Lyhyessä ajassa voi tapahtua vaikka mitä; puoli vuotta sitten olin eksyksissä, tappelin esseiden kanssa ja tein vääriä ratkaisuja, itkin terapiassa ja koitin hukuttaa murheitani kaljaan, mut ne pirulaiset kellus. Viime vuonna luulin eläväni unelmaani. Asuin silloin italialaisen eksäni kanssa kivassa kaksiossa ja ajattelin kaiken olevan hyvin, mutta nyt kun jälkeenpäin mietin niin oikeastaan kaikki asiat on nyt paremmin: asun edelleen virallisesti Islannissa mutta olen vaihdossa maassa jota olen aina rakastanut eniten, täällä saan vihdoin opiskella sitä mitä oikeasti olen aina halunnut, mut hyväksytään esimerkiks mun kuorossa just semmosena ku olen (Islannissakin aloin vasta keväällä, 3,5 vuoden kuorourani jälkeen saada kavereita kuorosta) ja kirjotan gradua mielenkiintoisesta aiheesta. Kaiken kukkuraksi olen rakastunut parhaaseen ystävääni, joka jo vuosia sitten sai perhosia mun vatsaan ja punan nousemaan poskille.

Vaikka mulla onkin tällä hetkellä kaikki todella hyvin, en voi olla pohtimatta tulevaisuutta. Vuosi sitten kun eksäni totesi ettei kykene enää elämään masentuneen ihmisen kanssa, mun elämältä meni pohja, vaikka se oli jo pitkin syksyä murentunutkin. Mulla ei varsinaisesti ollu kesän alussa mitään suunnitelmia mun vaihtoajan jälkeiselle ajalle, mutta kesällä ne pienetkin suunnitelmanpoikaset meni täysin uusiksi, kiitos Samuelin. Nyt en tiedä minkälaisia päätöksiä mun pitäis tehdä. Joudun palaamaan täältä (toivottavasti Suomen kautta) Islantiin kirjottamaan gradun loppuun, vaikka mun supervisor sanoikin että hänelle on yks hailee missä mä sen kirjotan ni mun on kyllä pakko mennä sinne ja imeä ympäristöstä kaikki mitä kuulen ja nään, koska kirjotan graduani islanniks ja oon jo alkanu unohtelemaan miten jotkut jutut sanotaan. Valmistun juhannuksena ja sen jälkeen ei sitten olekaan mitään tietoa mistään muutaku siitä, että haluaisin sanoa toiselle hyvät yöt ja huomenet sylissä netin sijaan.

Mulla on tässä pyöriny pari vaihtoehtoa mielessä. Haluaisin jatkaa tohtoriohjelmaan, mutten tiedä missä ja mihin. Käännöstiede on mielenkiintoista, mutta kielitiede on aina ollu enemmän se mun juttuni. Jos saisin tehdä työkseni ihan mitä vaan maailmassa, rekonstruoisin kantakieliä. Islantiin voisin hakea, en ole vielä perehtyny mimmoset systeemit Suomessa ois. En vaan ikinä kuvitellu palaavani vielä Suomeen. Kaikki on tyrmänny mun ajatukset täällä opiskelusta, ainakaan koko tohtoriohjelman suorittaminen ei kuulemma oo hyvä ajatus, koska opetuksen taso ei kuulemma oo parhaasta päästä. Mut ois kuitenkin kiva suorittaa edes pieni osa siitä täällä, koska italian kieli on ja tulee aina olemaan iso osa mun elämää. Toinen vaihtoehto ois töiden ettiminen, mut en oo vielä täysin kunnossa voidakseni ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan (uusille lukijoille tiedoksi, mulla todettiin alkuvuodesta rajatilapersoonallisuushäiriö mistä johtuen otan itteeni ihan kaiken ja käännän kaikki positiivisetkin asiat automaattisesti negatiiviseks, ja poden syyllisyyttä myös asioista jotka ei koske mua millään tavalla). Jossain leipomossa esimerkiks ois ihan kiva myydä kakkua ja pullaa, mut auta armias jos joutuisin takas iltapäiväkerhoon ohjaajaks.

Onneks mulla on kuitenkin vielä aikaa tehdä päätöksiä, suurin ongelma lienee mun omaisuus Islannissa; mulla on jo pelkästään tärkeitä kirjoja useamman kymmenen kilon edestä. Viidessä vuodessa on ehtiny haalia aika kivat määrät shittiä, vaikka tammikuun muutossa heitinkin monta jätesäkillistä tavaraa pois tai keräykseen. Tiedän myös, että voin puhua tästä kaikesta rakkaani kanssa. Ja niinku aiemmin totesin, puolessa vuodessa voi tapahtua vaikka mitä. Mulle on jo pelkästään täällä Italiassa tapahtunu monia asioita; torstaina meen melko varmaan kahden proffan kanssa Pohjois-Sardiniaan ja siellä tapaan muita proffia, ja täällä mut aiotaan esitellä proffille ja tärkeille henkilöille vaan siks että puhun islantia ja muita kieliä ja haluan opiskella sardia, ja jos se kevään islanninkurssi onnistuu niin sitten CV:ssä vois koreilla että oon opettanu yliopistossa. Kuulin että mulla ois kielitaidon takia hyvät tsäänssit kielitieteen saralla (oon lukenu yhtätoista vierasta kieltä, kaikkia vähintään vuoden ajan lukiossa tai yliopistossa), voi kun keksisin keinon millä saisin yhdistettyä Islannin ja Italian ja oltua silti siellä, missä mun sydämeni on. Asioilla on onneks tapana järjestyä. 

56 yötä.