lopun alku

Ostin tänään lentoliput. Viiden viikon päästä lennän täältä Rooman ja Riikan kautta Turkuun, ja Hesasta kaks viikkoa myöhemmin Reykjavíkiin.

Tää on vähän kakspiippunen juttu. Joku kysy multa joskus että jos mulla on koti-ikävä, ni minne se kohdistuu. En muista osasinko vastata sillon, enkä osais vastata vieläkään. Oon jakanu ikävääni lähinnä neljän maan kesken; Suomen, Islannin, Jenkkien ja Italian. Saanen selittää hiukan miks.

Suomi. Noh, tää on suht ymmärrettävää, kun kert olen paljasjalkainen turkulainen, heiskalla syntynyt. Vaikka oonkin asunut myös Joutsenossa, Harjavallassa ja Raumalla, ja suku on aikalailla Porissa, ni silti fanitan Turkua ihan kybällä. Enkä mä nyt mun mielestä niin hassusti puhu, enhän? Plus nyt kun mun sydän on Turussa ni nään koko maan ihan uusin silmin.

Islanti. Mun toinen kotimaani viimisen reilun viiden vuoden ajan. En tykkää Reykjavíkista, kun asuin ekat 8 kuukautta Eyrarbakissa, pienessä kalastajakylässä, en uskonu ku muut sano pääkaupunkiseudun porukan olevan kylmää ja sulkeutunutta. Noh, totta turisivat. Sielu lepää heti kun pääsee Reykjavíkista pois, ajokortittomana tuppaan olemaan kaupungin vankina ihan liian pitkiä aikoja kerralla. Mulla on edelleen viha-rakkaus-suhde Islannin kanssa, en tiiä miten siihen liittyy tuo masennus. Vuosi sitten keväällä, kun aloin voida henkisesti paremmin, huomasin asuvani ihanassa maassa.

Virginia. Olin Harrisonburgissa neljä kesää töissä, semmosia kolmen kuukauden rupeamia olivat. En oo ikinä kokenu että Jenkkilä ois "mun maani", koska vaikka siellä työskentelinkin, matkustelin ja maistelin tavallista jenkkiarkea, niin ei mulla oo siihen samanlaista sidettä ku esimerkiks Italiaan, missä oon ollu vähemmän aikaa. Ikävöin kyllä Virginiaa ja jenkkikavereita todella paljon, mut nyt mulla on siellä vähän niinku extended family. En usko että haluaisin ikinä asua siellä tosin.

Italia. Reilut 10 vuotta sitten, kun sain Italia-fiksaation, en puhunut kieltä lainkaan, ymmärsin pikkuriikkisen kirjotettua italiaa latinan pohjalta. Käväisin täällä pari kertaa ennen ku tutustuin puglialaiseen eksääni Nicolaan, ja matkusteltiin yhdessä täällä ja vietettiin joulu 2009 Barin lähettyvillä. En ollu ikinä kahta viikkoa pidempään kerralla, ja puhuttiin Islannissa kotikielenä esperantoa italian sijaan, mutta silti koin, että mulla oli vahva side Italiaan, varsinkin kun jokapäiväisessä elämässä oli kolmen vuoden ajan italialaista kulttuuria. Vaikka Puglialla (saappaan korko) on tuon avoliiton takia erityinen paikka mun sydämessäni, oon todella onnellinen että päätin tulla tänne Sardiniaan vaihtoon. 

Islannissa kun seurailin vaihtareiden elämää suhtauduin jotenkin negatiivisesti siihen ajatukseen, että ne kokis Islannin omaks maakseen. Tiedän että se on erittäin surullinen näkökulma, mutta toisaalta vaihtariporukassa oli sen verran pahoja besserwissereitä että ne saatto vaikuttaa mun mielipiteisiin. Aattelin, ettei ne osaa kieltä, tunne maan historiaa tai kulttuuria, ja on siellä vaan bilettämässä. No, nyt kun oon ollu täällä kohta viis kuukautta, Sardinia on osa mua. En tiiä tunnenko sen niin vahvasti just ku osaan kielen, opiskelen sardia ja tunnen historian ja kulttuurin, tosin ku esim. nää meidän sata espanjalaista jotka hengaa aina keskenään eikä tutustu paikalliseen kulttuuriin ollenkaan.

Puuh, en osaa selittää itteäni. Kävin mensassa (unicafè?) lontoolaisen Hannahin kanssa ja ku tulin takas ni hississä oli joku vanhempi rouva, joka kysy että lei è sarda? eli että oonko sardinialainen. Musta näkee kilsan päähän että näin ei todellakaan ole, mutta silti mua lämmittää aina kun ihmiset kysyy noin. Ens kerralla pitää vastata että acabbonu, comentecasiat a pagu a pagu apo imparadu sa limba sarda.

Che nostalgia!

Turussa on parhaillaan menossa islanders-ilta, ja juttelin skypessä näiden mussukoiden kanssa. Mulla on ihan hirvittävä ikävä Samuelia, onneks mulla on kahden viikon sisällä saksalaisen filologian ja glottologian tentit ni menee aika niihin lukiessa... 

Mulle alkaa olla päivä päivältä selvempää mitä haluaisin tehdä sit ku valmistun kesällä. Oon lähetelly pari sähköpostia ja nyt oottelen vastauksia ennenku sanon suunnitelmistani mitään, sit jos ne meneeki mönkään ni voin olla hissuksiin ja miettiä jotain muuta vaihtoehtoa.

kolme pikselimössöistä djamittajaa

Tänään sain raahauduttua kauppaan, muuten oon dataillu peiton alla. Tämmösiä päiviä saa olla, saahan? Mun terapeutti Islannissa potkis mua takamukseen ja patistais ulos, mut en tiiä minne menisin yksin.

ekkert smá awkward...

En ollukaan kertonu tänne, mitä mulle kävi tossa vajaa kuukausi sitten... jotain, mitä tapahtuu yleensä vaan jossain Reginan novelleissa.

Olin menossa maanantaiselle sardinian historian luennolle, ja odottelin bussia Piazza Matteottilla. Siitä koululle meen lähes aina semmosella minibussilla, mihin mahtuu maksimissaan 30 ihmistä jos oikein piukkaan pakkautuu. Sinä aamuna se oli päätepysäkillä jo melko täynnä, ja seuraavalla pysäkillä se täytty niin ettei kaikki ees mahtunu kyytiin. Mä tiesin jääväni melko aikasin pois, joten jäin seisomaan takaovelle. Tokalla pysäkillä ihmisiä tuli niin paljon, että jouduin painautumaan oven vieressä ollutta kaidetta vasten. (Täällä busseista voi siis kulkea takaovenkin kautta sisään.) Bussi jarrutteli aika paljon, ja välillä tunsin miten joku painautu mua vasten - aattelin että se on normaalia, enkä kiinnittäny siihen mitään huomiota. Jossain vaiheessa kuitenkin tää mun takana seissyt henkilö jäikin seisomaan muhun kiinni, ja aattelin että sitä painaa joku sen takana. Kyseinen henkilö piti samasta kaiteesta kiinni, ja näin siitä siis vain käden. Sitten se siirty niin, että tunsin peffaani vasten jotain, mikä yleensä kuuluu tietyssä mielentilassa olevalle miehelle.

Joku on kysyny multa että miksen mä siinä vaiheessa tehny mitään, mut jos totta puhutaan ni eka en voinu uskoa että se oli totta, ja sen jälkeen olin vaan niin hämmästyny etten tienny mitä tehdä. Pian tää henkilö painautu (erittäin valmiustilassa) ihan täysillä mua vasten ja laitto kätensä mun lantiolle, ja siinä vaiheessa jonku piti jäädä pysäkillä pois, joten jouduin astumaan bussista ulos hetkeks. Kun nousin takas bussiin jäin alimmalle portaalle seisomaan, ja näin sivusilmällä, että kyseessä oli siististi pukeutunut mies, jolla oli puku, pitkähkö takki ja nahkakengät, kädessä sateenvarjo. Olin varmaan punainen, ja kun tää mies jäi seuraavalla pysäkillä pois ni se käveli mun takaa ulos, ja samalla sipaisi hitaasti kädellään mun selkää pitkin. Aattelin et mitäs hemmettiä, ja kun bussi jatko matkaa ni en voinu vastustaa kiusausta, vaan kurkkasin takaikkunasta. Mies käveli poispäin bussista, ja käänty vähän matkan päästä kattomaan. Mulla ei ollu laseja päässä ni en nähny tarkalleen miltä se näytti, mut sen verran näin että sillä oli harmaat hiukset, ei ollu alkanu kaljuuntumaan vielä. 

Noh, tänään sit aamupäivällä aattelin että jepa, normipäivä. Nousin bussiin ja näin, että bussi oli melko täynnä, pari istumapaikkaa oli vielä vapaina. Meinasin istahtaa vimpalle penkille ennen keskivälin seisomapaikkoja, mut sit meninkin seisomaan. Siinä sitten ajattelin syntejä syviä ja kattelin ympärilleni, ja huomasin että tää henkilö jonka viereen olin meinannu mennä istumaan, oli just tämä mies; tunnistin sen vaatteista ja kengistä, ja sillä oli sama sateenvarjo. Hetken aikaa olin vähän että apua, mut sit jäin aiemmin onneks pois. 

Kotiin mennessäni pari tuntia myöhemmin olin taas bussissa ja derppailin jotain omiani siinä bussin takaosassa, ja TAAS tää mies nousi bussiin! Se jäi bussin etuosaan koska bussi oli taas tupaten täynnä, ja kun se jossain vaiheessa käänty kattomaan taaksepäin ni käänsin katseeni pois, ku en uskaltanu kattoa miltä se näyttää - tai antaa sen huomata että tarkkailin sitä. 

Oon miettiny tässä nyt, että mitä jos se onkin joku proffa, koska nää kerrat ku sen oon nähny, ollaan oltu yliopiston alueella, ja tää pukeutuu todella siististi. Jos se joskus toistuu ni käännyn ja sanon että mi scusi signore, en oo ettimässä itelleni sugar daddyä.

Kellään erikeepperiä?

Mulla meinaan rupeaa hajoilemaan pää täällä. Oon nyt käyny kahdella kurssilla, Glottologia eli historiallista lingvistiikkaa ja Tipologia linguistica e geografia delle lingue joka on kans kielitiedettä lyhyemmin sanottuna. Mun piti siis ottaa täällä käännöstieteen kursseja, mutta kellekään ei tullu mieleen sanoa että niin joo, käännöskurssit on kaikki kevätlukukaudella, etkös sä sitten olekaan enää täällä. Ois ollu tosi kiva jos se tosiaan ois ollu tiedossa siinä vaiheessa kun tänne hain...

Mulla on täällä yks yhteyshenkilö kenen kanssa päätän kursseistani, mutta kyseinen professoressa on tavattavissa vain kerran viikossa. Oon nyt siis missannu jo kahden viikon luennot niistä kursseista, minne mahdollisesti menen ens viikolla. Ttu. Eikä kukaan tiedä yhtään mistään mitään, enkä mä tiedä mitä kysyä - ei mulle oltu sanottu yhtään mitään esimerkiks siitä, että täällä ois kampuksella netti. No joo, toi on semmonen juttu minkä oisin voinu tajuta kysyä... Mut musta tuntuu että kaikki vaan touhottaa noiden ummikkojen hispaanojen ympärillä ja sit me muut unohdutaan ihan täysin. 

Keväällä Reykjavíkissä oli semmonen sardipoika vaihtarina ku Claudio. Näin Claudion perjantaina aamupäivällä sumpin merkeissä, ja se näytti mulle semmosen IHANAN puiston minne mentiin sumpille ja juttelemaan. Claudio sano että täällä ei kyllä kukaan tiedä kauheesti mistään mitään, että mun pitää vaan sanoa vaihtaritoimistossa että nyt jumalauta keskittykää. 

Toinen juttu mitä en oikein oo tajunnu on se, että ihmiset kattoo mua ku aavetta ku sanon että haluaisin oppia sardia. Okei, se ei oo niin outo juttu mun mielestä koska mähän olen Sardiniassa, mut ihmisten kaaliin ei mene se, että mä haluan oppia sitä kielitieteellisistä syistä, en siks et voisin mennä johonki maaseutubaariin iskemään sardeja. Sardissa on niin jänniä ominaisuuksia että haluaisin tietää miten se on kehittyny ja miten muut kielet on vaikuttanu siihen, enkä panis pahakseni kieliopin oppimista, vaikken sardia tuliskaan ikinä puhumaan. Luulis että jos oon opiskellu 11 vierasta kieltä ainakin vuoden verran niin siinä tulis jotain toleranssia kielen epäsäännöllisyyksille - tai sit aiempi kielitaito vois pohjustaa sitä ja tehdä siitä paljon loogisempaa.

Iloisempiin aiheisiin: Samuel osti lentoliput ja tulee moikkaamaan mua viikoks heti uudenvuoden jälkeen :) Kun kysyin vuokranantajalta sopiiko ni se oli ihan liekeissä et "ooh, onks seki tommonen sinisilmänen blondi? Mä haluan kans semmosen!!!!!!! Kaikki sardit on niiin tummia!" :D toi mun vuokranantaja Valentina on niin loistava, ah. :)

kiitos auringolle vaaleammasta kuontalosta ja rusketuksesta!

Cagliari!

Terkkuja Sardiniasta! Oon nyt vihdoin päässy tänne kaikenmoisten kommellusten ja seikkailujen jälkeen.  Niistä enemmän sit ku oon löytäny huoneen itelleni, samoin matkasta Elballe ja kuoron konsertista.

Meen huomenna kattomaan yhtä huonetta, pitäkää peukkuja! Tällä hetkellä oon jossain opiskelijatalossa jonkun italialaisen tytön huonekaverina, yksinäinen ja eksynyt olo mut eiköhän tää tästä kohta.

anti-Strömsö

Rrrrrrrrright. Lähtöön vajaat 6 tuntia, mun pyykit on vieläkin märät, en oo laittanu rinkkaan yhtään mitään. Väsyttää, nälättää, ushimushituttaa, itkettää, stressaa. Sain sentään printattua boarding passin ja Perugian kartan. Hyi helkkari, huomenna tähän aikaan tuhisen jossain perugialaisessa hostellissa jännäkakat buxurnareissa, niiin absurdi ja clueless olo. Unohdan ihan varmaan jotain tosi tärkeetä tänne.

Seuraavan kerran postannen Saapasmaasta. Ci vediamo.

voi olla että mulla on mielipide

ylihuomenna lienee infernaaliset kuus tuntia junassa:

toivottavasti tuolla jäähtyis ennen lokakuun alkua, +38°C ei suoranaisesti houkuttele

Huomenna vois varmaan alkaa pikkuhiljaa pakkaamaan, kun keskiviikkona on yhdeltätoista lento.