Visualizzazione post con etichetta kämppä. Mostra tutti i post
Visualizzazione post con etichetta kämppä. Mostra tutti i post

lunedì 16 gennaio 2012

itsestäänselvyydet

Kulunut vuosi on ollu kaikkea muuta ku helppo, mutta yks asia minkä oon nyt oppinu on se, etten ota enää tiettyjä jokapäiväisiä juttuja itsestäänselvyyksinä. Tota pohdiskelin äsken sähkökatkoksen jälkeen keittäessäni teevettä ja jännittäessä, että riittääkö kaasu.

Niinku mun vanhemmat lukijat saattaa muistaa, ni mun räyskäni Islannissa on aika pieni; kun mun ja italialaisen eksäni Nicolan kanssa erkani tiet vuosi sitten, ni jouduin ottamaan aika lailla ensimmäisen löytämäni majoitusvaihtoehdon vastaan. Ensimmäinen mitä löysin oli pieni ullakkohuone yliopiston vierestä, halpa vuokra, ei keittiötä eikä pesukonetta. Otin sen silti.


Täytyy myöntää, että ilman keittiötä on vaikea elää. Välillä sain pidettyä ruokia ulkona muovipussissa ikkunan ulkopuolella, mut sit oli aina välillä yllätysmomentteja että oliko ne umpijäässä tai sitten auringossa ja tuulensuojassa. Ostin kirppikseltä kuudella eurolla mikron, mutta se oli joltain toiselta maailmansodalta ja lopulta väsyin sulakkeiden poksahteluun. Nyt mulla on siellä pieni reipas vedenkeitin. Aattelin että nyt kun kahden kuukauden päästä meen takas Islantiin ni ostaisin jonku pienen jääkaapin ja keittolevyn, jos saan vuokranantajalta luvan. Ongelma on vissiinkin vaan se, ettei mulla oo palovarotinta. Se ois aika helposti korjattavissa. Säästyis rahaa ku ei tarttis aina koululla ostaa ruokaa, ja mielenterveys.

No, täällä Italiassa sitten oon ollu ihan innoissani ku mulla on tossa keittiö ja pesukone, ja saan pyykit kuivumaan ulos terassille :) Islannissa nyrkkipyykin jälkeen oli kiva ripustella märkiä vaatteita ympäri huonetta. Täällä oon painiskellu täysin erilaisten ongelmien kanssa.

Ensinnäkin, oon aiemminkin ollu Italiassa niin että mulla on ollu kylmä, muistan olleeni jääkalikkana mm. Ternissä pääsiäisen jälkeen vuonna 2008. Ei tää talvi täällä Sardiniassa oo ollu mun mielestä kovinkaan kylmä, ollaan aika hyvin pysytty 10 plussa-asteen paremmalla puolella, mut herranjestas kun täällä sisällä on kylmä! Hengitys vaan huuruaa, enkä edes vitsaile. Pikkuveljillä oli hauskaa jouluna sen kustannuksella. Tossa seinällä koreilee ilmastointilaite jonka piti tulla kytketyks marraskuun alussa. Kämppis on aika hyvin vuorautunu flanellipyjamiin ja kaulahuiveihin, ja nyt huomasin että se oli Nuorosta palattuaan tuonu mukanaan lämpöpuhaltimen. Tossa eteisessä oli irtonainen lämpöpatteri, raahasin sen nyt tänne huoneeseeni kun sitä ei kert kukaan muu ottanu.

Toinen ongelma on tohon kaasuun totuttelu. Tottusin kylmiin suihkuihin jo Jenkeissä, kun aina ei ollu lämmintä vettä tarjolla, mutta kyllä siinä meinaa kyynel jos toinenkin tirahtaa, kun seisot suihkussa ja odottelet viitisen minuuttia shampoot silmissä, että lämmintä vettä tulis taas. Isoin ongelma tässä on mun mielestä se, että sitten kun kaasu loppuu, niin kuka meistä soittaa kaasupullofirmalle ja kellä on siinä vaiheessa käteistä, plus jos mä joudun sen maksamaan ni miten saan karhuttua tolta toiselta kämppikseltä rahat ku se ei oo ikinä kotona. Tähän mennessä ei oo ollu ongelmia, mut mä nyt ikuisena pessimistinä varaudun aina pahimpaan. Plus en tiiä miten noi haluais jakaa sen summan nyt ku ne oli joulun pois, mut mulla oli vieraita - vaikka käytettiinkin tosi säästeliäästi. 

Kaikesta huolimatta oon tosi onnellinen tästä Cagliarin huoneesta, ja vaikka se saattaakin kuulostaa oudolta, ni mun Reykjavíkin-räyskäni on mun lempipaikka koko kaupungissa. Se on vaan niin jotenkin mä, täynnä mun shittiä ja omaa rauhaa. 

mercoledì 5 ottobre 2011

Via San Giovanni

Jeps, hengissä ollaan. Löysin heti lauantaina huoneen, tää on aivan ihana! Mulla on kahden hengen huone mut maksan siitä suhteellisen vähän, ku ottaa huomioon sen että mulla on myös kattoterassi tossa :) Mun kämppiksinä on kaks sardityttöä, molemmat 4 vuotta mua nuorempia, ne muuttaa tänne sunnuntaina.

vessa, vielä ku kekkais miten suihkuun saa lämmintä vettä

Mun vuokranantaja asuu tossa naapurissa, se on semmonen mukava ja reipas nainen :D ja sillä on kaks ihanaa sekarotusta koiraa, ainaku nään ne tai ne tulee ulkona vastaan ni voi sitä rapsutusten määrää! Vuokranantaja sanokin että miten ihmeessä ne voi olla liekeissä musta, kun yleensä ne vierastaa ihmisiä :D

näytä mulle missä sul on rusketusraidat
koululla
Via Roma
eksyin koulumatkalla 
humanistinen tiedekunta, harmi ettei mun luennot oo täällä
sardinialaista olutta pitkän päivän päätteeksi

Tänään menin yhden tuutorin ja kolmen vaihtarin kanssa hakemaan codice fiscalet meille, byrokratiaviidakon jälkeen tuutori kutsu mut ja espanjalaisen pojan sen luo kahville. Hispaano ei puhunu muita kieliä ku espanjaa, ja tuutori puhu vaan italiaa ja englantia - en ikinä arvannu että joskus koittais päivä, jollon joudun tulkkaamaan hispaanon ja italiaanon keskustelua! :D Se tuli vähän puskasta ja olin melko jäässä, mutta sain käännettyä molempiin suuntiin. Mamma mia.

venerdì 2 settembre 2011

totuttelua


Täällä on lähteny hommat rullamaan paremmin ku odotin. Melko hyvin nukutun yön jälkeen vedin Suomesta ostamani myslipatukan naamaan ja lähdin tallustelemaan kohti toimistoa, joka oli löytäny mulle huoneen. Hoidin siellä hommani italiaks, ja yks työntekijöistä saatto mut henkilökohtasesti uuteen kotiin. En tienny että oisin voinu muuttaa jo aamupäivällä, joten jouduin palaamaan takasin hostellille ja ottamaan sieltä shittini mukaan.

Muutettuani kävin äkkiä suihkussa, vihdoin, ja sit maleksin kohti yliopiston infotilaisuutta, joka olikin minuutin kävelymatkan päässä. Rekisteröintijonossa aloin jutella yhden tosi mukavan saksalaisen tytön kans. Infotilaisuudessa saatiin infopaketit ja kynä ja tehtiin koe, joka oli ihan saamarin vaikea :D onnea vaan niille ketkä ei puhu sanaakaan italiaa, kun tehtävänannotkin oli italiaks. Sitten siellä oli tarjolla kaikenmoista hyvää, focacciaa ja croissantteja ja jotain suklaaleivoksia. Sieltä tulin kotiin ja podin koti-ikävää, jonka jälkeen vedin vahingossa tunnin tirsat. Löysin ruokakaupan ja raahasin sieltä kaks isoa kassillista ruokaa.

Sit vaan hengasin ja kasin jälkeen lähdin kohti keskustaa itävaltalaisen kämppikseni kanssa, joka oli kuullu että jossain ois jotkut tervetulobileet, mut me ei ikinä sit päästy sinne asti :D hengattiin tossa ison vesiputouksen luona ja juttelin tosi monen vaihtarin kanssa, kaikki on niin symppiksiä. Mut jestamandeera oikeesti niitä hispaanoja! Jo siellä rekisteröintijonossa kaikki jotenki vaan löysi toisensa, kuulin mun takaa vaan "Valencia?" "Mallorca!" "Tu tambien?" "Holaaaaaaaaa!" ja sit alko kauhee huuto, tuutorit tuli pariin kertaan vaimentamaan ne :D

Ostin vaan yhden kaljan (1,50e tuoppi!) ja sit juttelin porukoissa kaikenmoista. Yläkerrassa asuva saksalaistyttö teki lähtöä ku sitä väsytti, ja mä kävelin sen kanssa kotiin ku mun itävaltalaiskämppis oli tulessa ja halus vielä jäädä. 

Huonosti nukutun yön jälkeen menin suulliseen kokeeseen mikä meni hyvin; ne kysy multa että montako kieltä oon opiskellu ja ku sanoin et 12 ni ne korjas leukojaan lattialta :D sit me juteltiin siitä miten oon oppinu enemmän eteläistä italiaa ku standardi-italiaa, oon otettu jos ne kuuli sen mun puheesta... käytiin itävaltalaisen, unkarilaisen, saksalaisen ja virolaisen vaihtarin kanssa kahvilla ja sit menin kaupan kautta kotiin, ja vedin tirsat ku oli koti-ikävä. Iltapäivällä meidät oli jaettu ryhmiin, olin viimisessä intermediate-ryhmässä (toivottavasti edistyneimmässä :P) ja siellä on myös nuo kaikki sumppikaverit paitsi virolainen poika. 

Mulla ei oo vieläkään nettiä, nyt löysin tämmösen ravintolan missä voi käyttää nettiä. Onneks oli oma kone mukana. Söin just lasagnea ja join jääteetä, ah. Ihan järjetön ikävä erästä herraa, ois helpompaa jos oisin kiireinen mut päivisin kaikki on aika hajaantuneita ja iltaisin en uskalla lähteä kävelemään yksin, vaikka tää paikka onki täynnä ulkomaalaisia. Katotaan miten menee. Pitäkää peukkuja jooko! 

mun huone ennenku levitin shittini
näkymä koululta
täällä hengattiin eka ilta
saksa ja unkari ihailemassa Perugiaa
laihis alko nyt
palmuja koululla, mitä vttua :D
täällä hengaan nyt

Vuosi sitten hengasin Tampereella yhden foorumilaisen kanssa, jos mulle ois sillon sanottu että vuoden päästä oon tässä tilanteessa ja Italiassa ni oisin nauranu makeasti.

lunedì 15 agosto 2011

Lentolippu ja asunto - check!


THANK YOU FOR BOOKING WITH RYANAIR

GOING OUT
From Tampere (TMP) to Milan (Bergamo) (BGY)
Wed, 31 Aug 11 Flight FR4725 
Depart TMP at 11:05 and arrive BGY at 13:05


Puuh, ostin just lentolipun, lennän reilun kahden viikon päästä Tampereelta Milanoon ja sieltä meen junalla Perugiaan. Perugiasta löyty mulle jo huone, minuutin päästä yliopistolta. Firma lähetti mun huoneesta pari kuvaakin, härifrån tvättas.





Vähän semmonen blääh -fiilis.